Nuoruus on palvottu ominaisuus kulttuurissamme, vaikka päivänselvä totuus on, ettei kukaan välty vanhenemiselta ja sen tuomilta muutoksilta kehossamme, ihossamme ja kasvoissamme. Vaikka vanhuuden merkkejä voi hidastaa esimerkiksi ulkoilemalla, syömällä terveellisesti ja välttelemällä mm. sokeria, alkoholia ja liiallista auringonottoa, on kuitenkin mahdotonta pysäyttää vanhenemisprosessia täysin. Vanheneminen tuo mukanaan monenlaisia muutoksia ulkonäköön, eivätkä nämä muutokset ole kovinkaan […]
Maksimaalista täyteläisyyttä huuliin luonnollisilla hyaluronihappopistoksilla
Kauniin täyteläiset ja sensuellit huulet eivät jää keneltäkään huomaamatta. Näyttäviä huulia näkee myös mediassa julkkiksilla ja poptähdillä yhä kasvavaan tahtiin ja vaikuttaakin siltä, että nimenomaan huulet ovat ”se juttu” juuri nyt. Suomalaisten geeniperimä on sellainen, että suuret ja täyteläiset huulet ovat pikemminkin poikkeus kuin sääntö. Moni kuitenkin haaveilee saavansa hieman todellista kokoa suuremmat huulet, tai […]
Täyteaineilla uutta hehkua kasvoille
Ihon kosteus ja heleys heikkenee iän myötä, jolloin iho alkaa näyttää väsyneemmältä, sameammalta ja siihen voi ilmestyä ryppyjä ja juonteita. Lisäksi kasvonpiirteiden aiempi selkeys voi alkaa kadota ajan myötä ihon oman kollageeniverkoston heikentyessä. Vanhenemista aiheuttavat myös erinäiset ihoa vanhentavat myös ulkoiset tekijät, ns. vapaat radikaalit. Kasvoihin voi iän myötä muodostua esimerkiksi ns. nasolabiaalipoimut nenän molemmin […]