Vatsan rasvaimu Ota yhteyttä
Vatsan kohdalle kertynyt rasva on monelle ongelmakohta, vaikka omaan vartaloon olisi muutoin tyytyväinen. Vatsarasvasta voi olla toisinaan vaikea päästä eroon, vaikka pudottaisi painoa ja vaikka kroppa olisi muutoin hoikassakin kunnossa. Vatsan kohdalle kertyvän rasvan määrä vaihtelee yksilöllisesti geeniperimästä ja vartalotyypistä riippuen. Etenkin miehillä kertyy helpommin rasvaa juuri vatsan kohdalle kuin muualle kehoon.
Vatsan rasvaimun tarkoitus on poistaa vatsan ylimääräistä rasvaa. Jos laihduttamisen tai elämäntapojen muutoksen avullakaan ei tahdo päästä eroon itseään vaivaavasta vatsanseudun rasvasta, on vatsan rasvaimu paras menetelmä päästä siitä lopullisesti eroon ja saada omien toiveiden mukainen litteämpi vatsa. Tavallisesti rasvaa poistetaan muutamasta desilitrasta pariin litraan.
Plastic Surgey Center on erikoistunut rasvaimuun uudella tekniikalla
Meillä Plastic Surgery Centerillä tehdään eniten rasvaimu-toimenpiteitä koko Suomessa. Kirurgimme Plastic Surgery Centerissä ovat alansa huippuosaajia ja omaavat pitkän kokemuksen plastiikkakirurgisista toimenpiteistä. Käytämme klinikallamme vain uusinta tekniikkaa sekä parhaita menetelmiä ja tuotteita. Myös rasvaimussa käytämme uusinta rasvaimu-teknologiaa. Kaikilla klinikoillamme on hellävarainen ja tehokas BodyJet EVO rasvaimulaite.
Vesisuihkurasvaimu (WAL, BodyJet) on kokoajan yhä suositumpi ja käytetympi niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa, kuten Euroopassa ja Yhdysvalloissa. BodyJet-tekniikalla tehtävä WAL (Water Assisted Liposuction) on rasvanpoistomenetelmistä nykyaikaisin ja tehokkain. Vesisuihkurasvaimun avulla pääsee entistä kätevämmin ja varmemmin eroon ei-toivotusta rasvasta vatsan seudulla ja muualla kehon eri alueilla. Tämä menetelmä on etenkin isojen vartalon alueiden rasvaimussa hellävaraisempi kuin perinteinen rasvaimumenetelmä. Näin ollen myös lopputuloksena on sileämpi ja hienompi pintarakenne kuin muilla menetelmillä tehtynä. Vatsa on vesisuihkurasvaimun jälkeen luonnollisen näköinen ja käsitelty alue kauniin muotoinen ja iho tasainen ja kimmoisa.
Toimenpide ja toipuminen
Vesisuihkumenetelmä toimii siten, että ihonalaiset alueet puudutetaan kanyylistä tulevan nestesuihkun avulla ja samalla suihku hellävaraisesi irrottaa rasvasoluja kudoksesta. Lopuksi rasva imetään pois. Vesisuihkurasvaimun tekee klinikallamme aina plastiikkakirurgi tai kirurgiaan erikoistuva lääkäri, jolla on rasvaimuun liittyvä erikoiskoulutus. Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa, mutta potilaan niin halutessa voidaan rasvaimu tehdä myös anestesiassa eli nukutuksessa. Toipumisaika vesisuihkurasvaimusta on lyhyt. Paikallispuudutuksessa tehdyn rasvaimun jälkeen potilas voi palata kotiin yleensä jo pari-kolme tuntia toimenpiteestä ja töihin yleensä noin 1–2 päivän kuluttua.
Plastiikkakirurgin konsultaatio klinikallamme on maksuton. Varaa aika ja tule keskustelemaan kanssamme sinulle parhaiten sopivista menetelmistä rasvaimun suhteen. Huomaathan, että sivuillamme voit lähettää myös kuvia kuvakonsultaatio-kohdassa, jolloin rasvaimua koskeva arviointi voidaan tehdä myös valokuvien perusteella. Rasvaimu pyritään toteuttamaan Plastic Surgery Centerissä noin kuukauden kuluessa konsultaatiosta.
Vesisuihkurasvaimun hinnat
- Alavatsa = 2 aluetta
- Koko vatsa = 4–5 aluetta
- 2 aluetta 2240 euroa
- 3 aluetta 2600 euroa
- 4 aluetta 2900 euroa
- 5 aluetta 3300 euroa
Toimenpiteitä myös osamaksulla
Huippumoderni klinikkamme sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa Aleksanterinkadulla. Mikäli potilas asuu kaukana Helsingistä, voimme järjestää hotelliyöpymisen ilman lisäkustannuksia. Muista, että voit myös rahoittaa rasvaimun PSC hoitotilillä, jolloin saat etuna mm. 24 kuukauden korottoman maksuajan. Kysy lisää hinnoista, toimenpiteistä ja osamaksumenetelmästä klinikaltamme numerosta 09 278 3038 tai sähköpostitse osoitteesta info@plasticsurgery.fi.