fi sv en ru zh-hans
 
Valitse sivu

Rasvaimulla hoikempi olemus ja pitkäkestoisia tuloksia

Tyytyväisyys omaan vartaloon on eräs hyvän elämänlaadun ja vahvan itsetunnon kulmakivistä. Länsimainen kulttuuri on täynnä erilaisia kauneusihanteita ja erityisesti naisen vartaloon kohdistuu monia ulkopuolelta tulevia paineita. Hoikkuus ja kiinteä vartalo ovat usein tavoiteltuja ja ihailtuja ominaisuuksia, mutta tärkeintä on se, minkälaisessa vartalossa juuri itsellä on parhain olla.

Emme voi aina itse täysin vaikuttaa siihen, minne osaan vartaloamme rasva kertyy. Toisinaan laihduttaminen, vähäkalorinen dieetti tai liikuntakaan ei auta, vaan rasva ikään kuin ”jämähtää” esimerkiksi vatsan alueelle, vyötäröön tai sisäreisiin. Tällaista rasvaa voi olla myös normaalipainoisilla henkilöillä, eikä unelmien vartalon saamiseksi tunnu tällöin auttavan mitkään konstit. Terveessä kehossa kuuluu olla jonkin verran rasvaa, mutta sen sijaan ylipaino ja liiallinen kehon rasvapitoisuus ovat terveysriski, johon tulee suhtautua vakavasti. Lihominen ja ylipaino voivat johtua paitsi huonoista elämäntavoista myös osittain omista geeneistä. Terveysongelmien lisäksi liikalihavuus voi aiheuttaa henkisiä itsetunnon ongelmia, elämänilon vähenemistä sekä huonommuuden tunnetta. Vaikka toiset ihmiset saattavat vähätellä ongelmaa sanomalla esimerkiksi, että ”eihän sitä huomaa ollenkaan” tai ”et sinä ole yhtään lihava” voi ongelmalla olla henkilölle itselleen paljon suurempi psykologinen vaikutus kuin moni tajuaakaan. Uimarannalle ei kehtaa mennä, ihanaa vaatetta ei voi ostaa, kun se ei mahdu päälle, bussissa hävettää kun vie kaksi paikkaa…

Joskus tyytymättömyys tai suoranainen inho omaa vartaloa kohtaan alkaa hallita elämää niin, ettei elämästä pysty enää nauttimaan. Itsetunto-ongelmat ja jatkuva epämukavuus omassa vartalossa voivat johtaa esimerkiksi sosiaalisten suhteiden vähenemiseen ja lopulta jopa masennukseen. Nykyaikaisella kauneuskirurgialla voidaan kuitenkin saada ylitsepääsemättömät ulkonäköongelmat korjattua kehossa tai kasvoissa. Plastiikkakirurgiset toimenpiteet antavat pitkäkestoisia tuloksia, ja yleensä parantavat huomattavasti elämänlaatua, kun ongelma saadaan vihdoinkin lopullisesti pois päiväjärjestyksestä.

Rasvaimua on syytä harkita silloin, kun omat keinot laihduttamisen suhteen ovat loppuneet. Rasvaimu tarkoittaa plastiikkakirurgista toimenpidettä, jossa ihon alta imetään kanyylin avulla ylimääräistä rasvaa pois. Rasvaimuja on erityyppisiä, uusimpana menetelmänä mm. perinteistä rasvaimua hellävaraisempi laser rasvaimu. Rasvaimu on toisinaan etenkin vaikeissa ylipainotapauksissa ainoa tapa päästä lopullisesti eroon suuresta määrästä terveydelle haitallista rasvaa. Rasvaimua voidaan käyttää myös vain jollekin tietylle kehon tai kasvojen alueelle, josta rasva ei lähde laihduttamalla.

Uusilla rasvaimumenetelmillä on mahdollista käsitellä vaikka useampikin hoitoalue kerralla, kuten esimerkiksi vatsa, lantiot, pakarat ja reidet. Toimenpide suoritetaan paikallispuudutuksessa tai kevyessä nukutuksessa ja hoidon tulokset näkyvät melko nopeasti. Rasvaimun kesto riippuu siitä, kuinka paljon rasvaa halutaan pois. Rasvaimussa, kuten muissakin kirurgisissa toimenpiteissä on riskinsä, joten tällaisia toimenpiteitä tulee aina tarkkaan harkita ennen päätöksen tekoa. Riskeistä keskustellaan aina lääkärin kanssa konsultaatiokäynnillä ennen lopullista päätöstä toimenpiteestä. Nykyaikaisilla plastiikkakirurgian menetelmillä ja välineistöllä sekä koulutetun henkilökunnan käsissä rasvaimu on kuitenkin turvallinen toimenpide, josta palautuminen on melko nopeaa. Toimenpiteen jälkeen on suositeltavaa käyttää tukitekstiilejä ja toipumisaikana on luonnollisesti vältettävä mm. urheilua ja raskasta liikuntaa. Vaikka tulokset näkyvät välittömästi, lopullinen tulos saadaan näkyviin vasta noin 8-12 viikon kuluttua toimenpiteestä.

Häiritsevästä rasvasta eroon pääseminen on paljon enemmän kuin pelkkä ulkonäöllinen seikka: se on myös henkinen prosessi, joka voi muuttaa koko minäkuvan positiivisemmaksi ja jonka positiiviset vaikutukset ulottuvat parhaimmillaan kaikille elämän alueille.

Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

Jotta sivustomme toimisi mahdollisimman käyttäjäystävällisesti käytämme evästeitä (ns. cookies). Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön liikkuessasi sivustollamme.

Sulje

Varaa aikasi maksuttomaan konsultaatioon! ›