fi sv en ru zh-hans
 
Valitse sivu

Rintojen suurennus antaa mahdollisuuden toteuttaa omaa naisellisuuttaan

Tyytyväisyys omaan kehoon on merkittävä osa yksilön fyysistä ja henkistä hyvinvointia, kun taas oman vartalon inhoaminen voi johtaa lopulta vakaviin ongelmiin ja elämänlaadun heikkenemiseen. Jokaisella on oikeus olla tyytyväinen ulkonäköönsä ja rakastaa itseään. Kauneuskirurgisiin toimenpiteisiin päädytään usein silloin, kun jokin seikka omassa ulkonäössä aiheuttaa huomattavan paljon joko henkisiä tai fyysisiä ongelmia ja estää elämästä juuri sellaista elämää kuin haluaa. Plastiikkakirurgialla voidaan todistetusti saada aikaan elämänlaadun paranemista, koska häiritsevästä ongelmasta päästään lopullisesti eroon ja näin voidaan kääntää uusi lehti elämässä.

Usein naisten ihannevartalona pidetään kulttuurissamme hoikkaa vartaloa ja suuria rintoja, mikä on usein hieman ristiriidassa todellisen fysiikan kanssa. Mikäli kehossa on hyvin vähän rasvaa, ovat myös rinnat yleensä pienemmät. Joissakin tapauksissa rinnat eivät murrosiässä kehity normaalisti, vaan jäävät pieniksi, vaikka kehon rasvapitoisuus muuten kasvaisikin. Raskauden, laihdutuksen tai ikääntymisen myötä rinnoista voi kadota kiinteys ja ne voivat alkaa roikkua. Tämä saattaa saada myös itsetunnon laskemaan ja oman vartalon tuntumaan vähemmän viehättävältä kuin aiemmin. Imetyksen myötä rinnat voivat menettää aiempaa muotoa ja kokoaan. Vaikka pienet rinnat eivät ole minkäänlainen este elää täyttä elämää, haaveilee moni nainen suuremmista rinnoista. Rinnoilla on tiettyä symbolista arvoa naisellisuuteen, seksikkyyteen ja omaan viehättävyyteen liittyen.

Pienet rinnat voivat aiheuttaa yllättävän paljon omaan kehoon kohdistuvaa epävarmuutta ja häpeää sekä monenlaisia itsetunnon ja minäkuvan ongelmia. Monelle pienirintaiselle on arka paikka esimerkiksi näyttäytyä bikineissä tai yleisissä saunoissa. Toisinaan voi olla vaikea löytää istuvia vaatteita kun minkäänlaisia muotoja ei ole, puhumattakaan esimerkiksi olkaimettomien asujen tai paljastavien kaula-aukkojen pitämisestä. Pienirintainen saattaa myös tuntea itsensä vähemmän naiselliseksi ja tuntea epävarmuutta omasta seksikkyydestään.

Rintojen liian pieni koko voi jossakin elämän vaiheessa alkaa häiritsemään ylitsepääsemättömästi. Ongelmaa ei kannata päästä kasvamaan mittojaan suuremmaksi, sillä sekä pienirintaisuus että roikkuvat rinnat ovat ongelma, joka voidaan varsin helposti korjata. Nykyisellä kauneuskirurgian teknologialla ja menetelmillä rintojen kokoa on mahdollista muokata niin, että niistä saadaan juuri omien toiveiden mukaiset.

Rintojen suurennuksella tarkoitetaan toimenpidettä, jossa rintoihin laitetaan joko kehon omaa rasvaa tai silikoni-implantit. Yleisin menetelmä suurentaa rinnat on laittaa niihin silikoni-implantit. Rintojen suurennusta harkitessa on syytä miettiä tarkkaan, millainen olisi itselle mieluisin lopputulos ja itselle juuri oikean kokoinen ja muotoinen implantti. Konsultointi lääkärin kanssa on ennen toimenpidettä välttämätöntä, jotta vältytään ei-toivotulta lopputulokselta. Leikkaukseen sisältyy myös aina omat riskinsä sekä rintojen suurennuksen jälkeiset komplikaatioriskit, mutta tämä kaikki käydään huolellisesti läpi lääkärin kanssa ennen toimenpidettä. Ammattilaisen tekemä rintojen suurennus on turvallinen plastiikkakirurginen toimenpide, jonka lopputuloksesta saadaan erittäin luonnollisen näköinen.

Kaikilla meillä on vain yksi vartalo ja yksi elämä, joten kenenkään ei tulisi elää elämäänsä vartaloaan piilotellen ja häveten. Rintojen suurennuksella on mahdollista jättää taakse pienirintaisuuden aiheuttama häpeä ja epävarmuus ja toteuttaa vihdoinkin omaa naisellisuuttaan juuri siten kuten haluaa. Rintojen suurennus voi saada aikaan kokonaisvaltaisesti paremman itsetunnon ja voi auttaa näkemään itsensä vihdoinkin sellaisena naisena mitä on aina halunnutkin – naiseuden kaikkine upeine ulottuvuuksineen.

Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

Jotta sivustomme toimisi mahdollisimman käyttäjäystävällisesti käytämme evästeitä (ns. cookies). Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön liikkuessasi sivustollamme.

Sulje

Varaa aikasi maksuttomaan konsultaatioon! ›